Jyrki ja Sävel

Jyrki Nurminen & Sävel

Jyrki Nurminen & Sävel on loppuvuodesta 2018 perustettu yhtye, joka nousi nopealla tahdilla tanssikansan sydämiin ja Suomen eniten keikkailevien kokoonpanojen joukkoon.

Esiintymislavalta huokuu ilo, ystävällisyys ja hyväntuulinen asenne, laadukkaasta äänentoistosta puolestaan selkeäsointisesti perinteinen tanssimusiikki, jossa on erityisesti huomioitu monipuolisuus ja tanssilliset tempot. Laajan ohjelmiston myötä myös jokainen ilta on aina keskenään erilainen, mutta tottakai joukossa on toki myös sellaisia kappaleita, joita tanssijat ja kuulijat toivovat kuulevansa melkeinpä joka ilta. Muiden muassa nämä ovat olleet avaintekijöitä siihen miksi tanssijat ovat heidät ottaneet omakseen.

Huippumuusikoista  koostuva Sävel-orkesteri takaa niin tanssin harrastajien, kuin jo pitemmälle kehittyneiden aktiivitanssijoiden tyytyväisyyden. Jyrki Nurminen & Sävel tallentavat mieleesi pysyvän muistijäljen hienosta tanssi-illasta.

Mainos alkaa

Mainos päättyy.

Jyrki Nurminen

Jyrki Nurminen

Laulu

Jyrki tuli ensin tutuksi monille tanssijoille ahkerana tanssinharrastajana, ennen kuin siirtyminen esiintymislavan puolelle tapahtui. Sieltä käsin Jyrki nyt tanssittaa kansaa yhdessä Sävel-orkesterin kanssa, edelleenkään toki tanssiparkettia itse unohtamatta.

Jyrki on saanut paljon kiitosta tunteikkaista tulkinnoista, sekä välittömästä tavastaan esiintyä.

Pertti "Pertsa" Jaakkola​

Harmonikka, vibrandoneon, laulu

Pertsa tarjoilee varmasti ja tyylikkäästi harmonikan perinteikästä tunnelmaa tanssikappaleisiin. Oman upean lisänsä tuo musette-haitari, joka vie kuulijansa vastustamattomasti ranskalaisiin tunnelmiin heleällä soinnillaan. Pertsan soitinvalikoimista löytyvät myös kiehtova vibrandoneon, sekä tarvittaessa myös kosketinsoittimet.

Pertsa on tanssikansalle hyvinkin tuttu 15 vuoden ajalta Pekkaniskan Poikien joukoista, sekä sitä ennen jo Raimo Piipposen & Havannan myötä.

Pertsa Jaakkola
Tomi Tuomi

Tomi "Tomppa" Tuomi​

Rummut

Tomppa on tanssikansalle tuttu hahmo niin esiintymislavalta, kuin parketin puolelta. Hän on iloisella ja eläytyvällä olemuksellaan pitänyt ryhtiä Pekkaniskan Pojat ja Helmi -orkestereissa ennen liittymistään Sävelen riveihin.

Tomppa harrastaa lavatanssia myös keikkaelämän ulkopuolella ja on aikoinaan ihan mukavasti menestynyt myös lavatanssin kilpakentillä. Lempi tanssilajit: Tango, Tango ja Tango, Wanhaa unohtamatta.

Hannu "Have" Eskman

Basso, laulu

Have on soittanut ammatikseen 70-luvun puolivälistä alkaen, ja vuosien aikana yhteistyötä on tullut tehtyä lukuisten tunnettujen artistien kanssa, kuten Markku Aro, Lea Laven, Kari Tapio, Danny, Berit, Rainer Friman, Matti Esko, Anita Hirvonen ja monet, monet muut. Viimeisimpänä Have on keikkaillut trubaduurina, yhden miehen orkesterina, sekä Metsätähti-orkesterissa, ennen siirtymistä Sävelen vahvuuteen.

Have tuo mukanaan myös lauluvoimaa orkesteriin, niin stemmalaulujen, kuin omien laulukappaleiden myötä.

Have Eskman
risto-upi-lunkka

Risto "Upi" Lunkka

Kosketinsoittimet, harmonikka

Upi on todellinen lahjakkuus, kosketinsoittimien Jedi, Upi-Wan, The Chosen One, you name it! Upi on soittanut vuosien varrella lukuisten tunnettujen artistien taustalla, konserteissa ja äänitteillä, sekä mm. La Stradassa, Seinäjoen Tango-orkesterissa, ja viimeisimpänä Helmi-orkesterissa ennen siirtymistä Sävelen vahvuuteen.

Upi aloitti keikkailun jo 70-luvun lopulla, jolloin hän jo 10-vuotiaana piti veljensä Taiston kanssa harmonikkakonsertteja. Tuolloin veljekset olivat harmonikkamestari Veikko Ahvenaisen oppilaana. Upi onkin kertonut, että Ahvenaisen yksi tärkeistä opeista oli – soittotekniikan tärkeyden lisäksi – soittaa ja tulkita kappaleita niin, että ne heräävät eloon.

Upin tulo Säveleen mahdollistaa jatkossa aivan uudet musiikilliset mahdollisuudet.

Have Eskman

Mainos alkaa

Mainos päättyy.

Sivun taustakuva:
Kimmo Tähtinen / Pintoresco